sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Ruokavalio nimeltään "syön mitä haluun"

Hyvää syksyn alkua kaikille!

Näin arjen alkaessa kesäloman jälkeen on hyvä hetki saada se kesän aikana ehkä unohtunut motivaatio liikkumiseen ja terveellisen ruoan valmistamiseen takaisin. Vaikkei se motivaatio mihinkään olisi kadonnutkaan, syksy tuntuu ainakin itselle luonnolliselta ajalta kokeilla uutta tai jollain tavalla pyrkiä parempaan. Ottaa itseään niskasta kiinni, niin sanotusti.

Olen kuitenkin kokeilun ja epäonnistumisen kautta huomannut olevani hyvin huono noudattamaan käskyjä... "Syö tätä.. älä varsinkaan syö tätä... vältä aina tätä".. Hetken olen innoissani käärimässä mahamakkaroitani uusiin ja oi niin laihduttaviin "Skinny Wrappeihin", mutta kohta olo onkin jo tukala ja hikinen ja olen Siwassa ostamassa irtokarkkeja. Niin... Syömisen rajoittaminen, kaloreiden lasku, itseni rääkkääminen ja kaikin puolin itseltäni jonkun asian kieltäminen eivät ole koskaan olleet tehokkaita keinoja etsiessäni terveellisempää elämäntyyliä.

Toissa kesänä olinkin hyvin optimistinen kun aloin lukea ja kouluttaa itseäni veganismista. Ajatus eläintuotteiden, erityisesti lihan vähentämisestä oli pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, ja kesäloman alettua olinkin enemmän kuin innoissani päättäessäni kokeilla veganismia kuukauden ajan. Alkuun kaikki tuntui helpolta ja päätinkin jatkaa kokeilua koko kesäloman ajaksi. En kuitenkaan voi sanoa olleeni koko kesää ilman eläintuotteita, sillä aina vieraillessani kavereiden tai perheen luona söin vähän mitä sattuu ja loppukesää kohden ajatus vegaani-elämäntyylin noudattamisesta tuntui yhä vain haastavammalta. Mikä oli aluksi tuntunut vapauttavalta ja oikealta alkoikin vähitellen tuntua liian rajoittavalta ja ahdistavalta, sillä muutos lihansyöjästä täysin kaikkea eläinperäistä syötävää boikotoivaan oli liian äkkinäinen ja raju. Syksyn tullessa elämäni muuttui taas koulun alkaessa sekä myös ensimmäiset Dystonia-kivut ja migreeni nostivat päätään.

Motivaatio löytää se oma juttu syömisen suhteen säilyi, vaikka elämä heittikin kärrynpyörää ja stressiä oli vaikka muille jakaa. Uskon että se mitä puuttui, oli energia. Tuntui että muut asiat olivat sillä hetkellä tärkeämpiä kuin ravinnosta huolehtiminen. Ehkä ne olivatkin. Olisi hölmöä ja kapeakatseista olettaa että olisin jaksanut huoltaa itseäni ja keskittyä kaikkeen, kun voimia oli vain rajoitetusti. Vaikka suunnittelin joka viikon ruuat, rajoitin itseltäni turhien herkkujen syönnin ja kävin salilla lähes joka päivä, jokin mätti ja pahasti.

Näin jälkikäteen katsottuna on helppo huomata mikä oli vikana että tuloksia ei tullut ja olo paheni kuukausi kuukaudelta. Ensinäkin, olin sairastunut pysyvästi, mutta en tiennyt että en tulisi paranemaan. Vaikka kivut vain pahenivat, puskin eteenpäin ajatellen että kyllä tästä kohta toivutaan. Ruoskin ja lähes kidutin itseäni kaiken maailman vaatimuksilla. Kaikki tämä taakka johti totaaliseen väsymykseen ja uupumiseen. En sitä silloin tajunnut, sillä luulin kalorienlaskemisen ja itseni loppuun kuluttamisen salilla tekevän minusta taas terveen.

Joulun jälkeen lisäsin vettä myllyyn ja aloitin tapaamiset personal trainerin kanssa. Minulle laadittu ruoka- ja liikuntaohjelma jätti oloni suoraan sanottuna kauheaksi. Pakotin itseni syömään lähes kolme kertaa niin paljon proteiinia (suurimmaksi osaksi lihaa ja maitotuotteita) ja rajoitin hiilareiden syömisen minimiin. Salilla treenaaminenkaan ei oikein enää luonnistunut, sillä ylävartalo oli todella voimaton ja kipeä sairauden edetessä. Oloni oli turhautunut ja nolostunut kun jouduin selittämään PT:lle miksi homma ei toiminut. (En tällä mitä sanoin halua mitenkään moittia kyseistä PT:tä, hänen ohjeensa eivät vain olleet minulle sopivia ja ryhdyin hommaan täydellisen väärään aikaan.)

Diagnoosin saaminen oireilleni toukokuussa oli taas kerran onni onnettomuudessa, sillä se sai minut viimein pysähtymään. Ensiksi lopetin joka suupalan punnitsemisen, sitten sopimuksen PT:n kanssa ja lopulta ylipäätään ruuasta ja omasta painosta stressaamisen. Kävelyä raskaamman liikunnan olin joutunut lopettamaan jo aikaisemmin. Sairauden tunnistaminen ja sen tajuaminen että kaikki ei ole OK saivat minut miettimään kesän aikana uudestaan liikunta- ja ruokailutottumuksiani. Kesän olin suurimmaksi osaksi aika huonossa hapessa, joten kiloja tuli muutamia lisää liikkuessani todella vähän ja syödessäni sitä mikä tuntui hyvältä.

Erona edellisiin repsahduksiin oli kuitenkin se, että tällä kertaa kuuntelin kehoani ja sitä mitä se tarvitsi. Jonkun aikaa se halusi roskaruokaa ja sokeria, mutta pian koin sen kaipaavan puhdasta ja ravinnerikasta ruokaa. Jotenkin kesän aikana lihan poisjättäminen tuntui taas oikealta ratkaisulta, mutta tällä kertaa tarve ja halu lihansyönnin vähentämiseen tuli sisältä päin ulkoisen paineen sijaan. Koin jonkinlaisen valaistumisen kun tajusin että voin syödä ihan mitä itse haluan, ei ole pakko sopia tiettyyn muottiin eikä ruokavaliolleni tarvitse löytyä nimikettä. Toinen hyödyllinen oivallus oli se, että se mitä muut syövät ja mikä toimii muille ei välttämättä toimi itselläni. Kun viimein lopetin hiilareiden pelkäämisen ja niiden rajoittamisen, alkoi keho voida huomattavasti paremmin ja energiaakin oli enemmän.

Niinpä halu syödä kasvisruokaa on säilynyt yli kesän tällä kertaa, koska en aseta sille paineita. Jos haluaisin syödä makkaran, voisin syödä vaikka kaksikin, mutta tällä hetkellä olo on parempi ilman liharuokia. Haluaisin uskoa terveytenikin hieman kohentuneen kasvisruokavalion ansiosta, olo on ainakin parempi :) Kasvisruokavalio on itselleni tärkeä tietysti myös eettisistä ja ekologisista syistä, mutta en silti halua ottaa paineita tämän elämäntyylin säilyttämisestä, jos se joskus syystä tai toisesta ei tunnukaan enää oikealta. Ainut tavoitteeni mistä pidän kiinni, onkin löytää terveempi käsitys syömisestä ja liikunnasta, jossa mennään omat halut ja jaksaminen etusijalla unohtaen liika stressi.

Siinäpä taas paljon tekstiä, en tiedä mistä se kaikki kumpusi, mutta hyvää se taas teki saada se ulos. Ihan vain huomautuksena, (jos se ei tekstistä itsestään selvinnyt) että tekstin tarkoitus ei ole käännyttää tai uskotella ketään kasvisruoan paremmuudesta tai sopivuudesta, vaan tositarina siitä mikä on tuntunut hyvältä vaihtoehdolta minulle. Jos jotain haluaisin tällä tekstillä sanoa, on muistutus siitä, että monesti oman kehon kuunteleminen kannattaa. Se saattaa kertoa sinulle jotain mitä ei ravinto-oppaista löydy, sillä se on Sinun kehosi ja se tietää parhaiten mikä on sinulle parasta.

Pitää vain opetella kuuntelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti