keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Elossa Ollaan

Anteeksi pitkästä blogihiljaisuudesta. Suoraan sanottuna, en ole jaksanut kirjoittaa mitään. Halusin kuitenkin nyt tulla kertomaan mitä mulle nykyään kuuluu.

Oikeasti, olen kirjoittanut useamman lähes valmiin blogikirjoituksen tässä syksyn ja talven aikana mutta jostain syystä jättäyt ne kaikki julkaisematta. Nyt kuitenkin pidän sormet ristissä, että viimein saisin tänne jotain julkaistua. Noiden muutaman kirjoituskerran lisäksi aikaa tai motivaatiota kirjoittaa ei ole oikein löytynyt. Kaikki energia menee arjesta selviämiseen eikä jaksamista monesti ole riittänyt enää tällaiseen "ylimääräiseen". Myös olotila on vakaampi nykyään, eikä tunnu että omassa arjessa on enää mitään kertomisen arvoista. Kerron nyt jotain kuitenkin.

Olen siis suorittanut tämän lukuvuoden yliopiston kursseja suurimmaksi osaksi kotoa käsin. Sillä tarkoitan, että olen tehnyt kirjatenttejä ja käynyt yliopistolla vain noin kerran viikossa, joskus en edes sitäkään. Tämä on mahdollistanut sen, että pystyn opiskelemaan omassa tahdissani ja juuri silloin kuin itselle sopii. Syksyn opinnot menivätkin varsin hyvin. Sain hyviä arvosanoja vaikka alkusyksystä vielä pelkäsin saisinko mitään suoritettua. Hyville arvosanoille saattoi olla syynä myös se, että suoritin normaalia vähemmän kursseja ja keskityin niihin enemmän. Sain myös yliopistolta myönnytyksen tehdä tentit tietokoneella, mikä oli aivan mahtava juttu! Tenttejä on paljon helpompi suorittaa nyt, kun käsien heikkous ja kivut eivät vaivaa suoritusta.  

Niin mukavaa kuin kotoa käsin opiskelu onkin ollut, on se myös ollut ajoittain aika rankkaa. Kun kotona viettää suurimman osan päivästä, saattaa "mökkihöperyys" alkaa vaivata. Se viime kesällä koettu yksinäisyys ei ole paljon helpottanut tässä ajan myötä, enkä voi syyttää kuin itseäni. Olen ehkä viihtynyt liikaa omissa oloissani ja poikaystävän lisäksi en monina viikkoina näe muita tuttuja. Tietysti välillä tulee nähtyä kavereita, mutta silti yksin kotona opiskelu päivästä toiseen luo aika eristäytyneen olon. En kuitenkaan jaksa asiaa jatkuvasti miettiä, se luo vain lisää stressiä. Täytyy vain hyväksyä tämä nykyinen elämäntilanne ja luottaa siihen, että se on vain väliaikaista.     

Dystonian suhteen olen ollut melko positiivisella mielellä suurimmaksi osaksi. Tietysti viime kirjoituksen ja tämän päivän väliin on mahtunut monia huonompia vaiheita, mutta ne ovat olleet ohimeneviä onneksi. On todella vaikeaa sanoa yleisellä tasolla, mikä terveystilanne on tällä hetkellä, sillä se vaihtelee päivästä toiseen ja viikosta toiseen. Joskus olo on täysin onneton ja sairas kun taas seuraavalla viikolla energinen ja terve. Osaan kuitenkin nähdä, miten huimasti terveyteni on kohonnut esimerkiksi vuoden takaisesta olotilasta. Botuliinin lisäksi tarkeimpinä "lääkkeinä" toimii liikunta, uni ja terveelliset elämäntavat muutenkin. Näiden "lääkkeitteni" suhteen kehoni on tullut myös hyvin tarkaksi; tarvitsen ne kaikki päivittäiseen hyvinvointiin ja kivunhallintaan. Niin ihanaa kuin se onkin, että olen löytänyt tavan hallita kipuja luonnollisilla keinoilla ja sopivalla elämänrytmillä, saa se joskus olon tuntumaan oikealta mummolta! 

Usein tekisi mieli irrotella enemmän, niin kuin ennen pystyin. Valvoa koko yö, syödä mitä huvittaa, juoda viiniä ilman viikkoa kestävää krapulaa yms. Näitä miettiessä mielen usein valtaa suru ja nostalginen kaipuu menneeseen. Niihin "hyviin aikoihin", jolloin kaikki oli muistojeni mukaan huoletonta ja hauskaa. Tuskin se elämä ennen sairastumistakaan niin ruusuista oli. Ja tiedän että voisi se nykyäänkin olla NIIN paljon pahemmin. Näen joka päivä niin paljon surua ja sairastamista ympärilläni, jota minun ei tarvitse kokea. Se surettaa mutta myös saa kunnioittamaan niitä oman elämän hyviä puolia ja omaa pystyvyyttä. Se tunne saa minut raahattua pois itsesäälikuopastani ja takaisin elämään. 

Lähiaikoina korvamatona on ollut Haloo Helsingin uusi kappale "Hulluuden Highway". Jokin näissä sanoissa koskettaa ja muistuttaa, että huomenna on aina uusi päivä. :)

Kun valot sammuu niin sä kaiken näät
Kun valot sammuu niin sä valvomaan jäät Suljet silmäsi ja hengität Kyllä kaikesta sä vielä selviät Joku voimas vei vaik sä huusit ei Tää on hulluuden highway Avaat silmäsi ja hengität, ehkä huomenna sä ymmärrät Vielä elossa oot


1 kommentti:

  1. I am Shelley from Los Angeles,California, I want to testify on how i got cured from cervical dystonia, I have suffered from cervical dystonia since the year 2011 with so mush pain,that i have to spend so mush money getting pain relief in the hospital, and I have visited several doctor ,but all to no avail, my world was gradually coming to an end because of the constant muscle contractions and pain , until i saw a post in a health forum about a herbal Dr Williams who use herbal portion in curing people from different kind of diseases including dystonia, at first i doubted if it we be able to cure me, but i decided to give it a try, when i contacted this herbal doctor via his email, he prepared a herbal portion and sent it to me via courier service, when i received this herbal medicine, he gave me step by step instructions on how to apply it, when i applied it as instructed, i was completely free from dystonia just for 1 months of usage,i we recommend this to all my friend family in the world today who still suffering from dystonia you can contact him through his email on drwilliams098675@gmail.com for help.

    VastaaPoista