Kävelyä Luonnossa ja Ensikokemuksia Fysioterapiasta

Pari viikkoa sitten tehtiin taas poikaystävän kanssa reissu Keski-Suomeen ja käytiin samoilemassa Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Mulla on ollut tää kirjoitus työn alla jo siitä asti kun siellä käytiin, mutta jostain syystä en ole saanut tätä kun vasta nyt julkaistua. Pahoittelen tekstin mahdollista epäselvyyttä, koska jouduin muokkamaan jo muutamaan kertaan kirjoitettua tekstiä uudestaan aikamääreiden suhteen. Päätin kuitenkin julkaista tämän ihan itsenikin vuoksi, sillä tästä voi taas hyvin myöhemmin lukea, mikä vointi on ollut elokuussa.

 Pyhä-Häkki sijaitsee Saarijärvellä ja voin lämpimästi suositella siellä käyntiä kaikille jotka nauttivat luonnossa kävelystä ja kauniista maisemista. Viime käynnistä onkin kulunut jo aikaa, sillä viimeksisiellä kävin joskus ylä-asteella muistaakseni. Reittejä sieltä löytyy neljä eri pituista, mutta me päätimme kävellä 6,5 km pituisen matkan. Tässä blogitekstissä olevat kuvat ovat kaikki otettu Pyhä-Häkistä. Pahoittelen jälleen kuvien huonoa laatua, en omista järkkäriä joten täytyy tyytyä puhelimella otettuihin kuviin.

Toissa viikolla olo olikin todella hyvä, ja keskiviikko ja torstai olivatkin lähes kivuttomia. Saa nähdä oliko "syynä" maanantainen fysioterapia vai olivatko piikit viimein alkaneet vaikuttamaan suotuisalla tavalla. Lähdinkin perjantai-aamuna reissuun hyvillä mielin, sillä vaikka herätys soikin jo viideltä aamulla, kipuja ei juuri ollut. Bussimatkakin meni oikein hyvin, mutta bussista ulos astuttuani vieressä tupakoivan henkilön tupakansavu laukaisi migreenikohtauksen. Se tietenkin harmitti, kun matka oli muuten mennyt niin hyvin. Migreenin kohtauslääke onneksi tällä kertaa tehosi, ja muutaman tunnin unien jälkeen olo oli kuin uudella ihmisellä.

Pyhä-Häkkiin lähdimme sitten samana päivänä iltäpäivällä. Etukäteen hieman jännitti miten jaksaisin kävellä koko reitin, sillä en ole koko kesänä jaksanut kävellä muutamaa kilometriä pidempiä lenkkejä. Kävely sujui kuitenkin todella hyvin rauhallisella tahdilla ja matkan päätteeksi tuli todella hyvä fiilis. Eihän tuo matka ennen olisi tuntunut missään, mutta kun viimeisen vuoden aikana lähes jokainen liikuntayritys on laukaissut migreenikohtauksen tai niskakivut, tuntui tämä 6,5 km lenkki aikamoiselta liikuntasuoritukselta!

Viime viikolla olo ei ollutkaan enää yhtä hyvä. Kivut  ympäri kehoa palasivat takaisin loppuviikosta ja kädet ovat myös kramppailleet yllättävän paljon. Voi olla että olen viime viikkojen aikana touhunnut kaikkea aivan liikaa ja kipu johtuu siitä. Voi taas olla että pistosten vaikutus on heikentynyt, kun viime pistoksista on kulunut  pian kymmenen viikkoa. Turha kai tätä on liikaa spekuloida ja miettiä, kun ei ole vielä lähes mitään kokemusta mistä olisi itselleni apua ja mistä ei. Voin kuitenkin varovasti myöntää näin kymmenen viikon jälkeen että botox-piikityksestä oli itselleni jonkun verran apua. Sitä on vaikea itse huomata, mutta jos muistelen aikaa ennen piikitystä tai juuri sen jälkeen, voin todeta että on olo siitä jonkin verran kohentunut. Olon kohentumisessa meni kuitenkin aika kauan, noin 7-8 viikkoa. Sitä seurasi pari parempaa viikkoa jolloin oli mahdollista tehdä enemmän asioita ja olo oli pirteämpi. 

Uskon että toissa viikon hyvään oloon vaikutti myös ensimmäinen käynti Dystonian hoitoon erikoistuneella fysioterapeutilla. Ensimmäisellä käynnillä tehtiin pikainen kartoitus kivuista ja yleisesti voinnista. Sen jälkeen fysioterapeutti käsitteli/hieroi pään, poskien ja kaulan lihaksia, missä minulla on nyt ollut eniten kipuja lähiaikoina. Hieronta oli hyvin kevyttä ja suhteellisen miellyttävää ja tuntuikin aivan erilaiselta kuin aikaisemmat hierontakokemukseni. Fyssari huomasi myös hoidon aikana että kasvojeni lihakset, erityisesti silmäluomet nykivät eivätkä silmät meinanneet pysyä ollenkaan kiinni. Olen aiemminkin tiedostanut että minulla on vaikeuksia pitää silmiä kiinni tahdonalaisesti, mutta en ole koskaan miettinyt että se saattaisi johtua tästä sairaudesta. Kuitenkin, käsittelyn jälkeen olo oli monta päivää hyvä, ja kasvot tuntuivat hieman rennommilta kuin yleensä.

Viime viikon maanantaina kävin toisen kerran fysioterapiassa lähes samanlaisessa käsittelyssä kuin viime viikolla. Käynti aloitettiin pienillä tasapainotesteillä, jotka menivät yllättävän huonosti. En ole tätäkään tiedostanut, mutta tasapainoilu silmät kiinni osoittautui hyvin haastavaksi, vaikka olen aiemmin omannut mielestäni suhteellisen hyvän tasapainon. Tasapainon heikkeneminen on fysioterapeutin mukaan kuitenkin hyvin yleistä dystonikoille, mutta minulle tämä tieto oli aivan uusi. Tasapainotestien jälkeen käsitteltiin hieman selkää ja niskaa, mutta suurin osa ajasta käytettiin taas kasvojen, kaulan ja niskan käsittelemiseen. Käynnin jälkeen olo oli aika hyvä, mutta hyvin väsynyt. Tuntuu että en saanut samanlaista helpotusta fysioterapiasta viime viikolla kuin sain siitä toissa viikolla. On kuitenkin liian varhaista sanoa, onko fysioterapiasta/hieronnasta minulle apua koska käyntejä on tosiaan takana vasta kaksi.

Kesäkuulumisia ja Mietteitä Opinnoista

Ajattelin kirjoittaa vähän siitä, miten tämä loppukesä on mennyt ja mitä olen puuhaillut. Vietin suuren osan heinäkuusta ja ensimmäisen viikon elokuusta Keski-Suomessa vanhempieni luona, joten en oikein päässyt tämän blogin kirjoittamisen pariin. Olikin mukavaa pitkästä aikaa saada olla vanhalla kotiseudulla pidempi aika, kun ennen se ei ole onnistunut työ- ja opiskelukiireiden takia. Kotona ollessani yritin keskittyä rentoutumiseen ja rauhoittumiseen, ja se muutamina päivinä onnistui oikein hyvinkin. Olen huomannut että kun stressi on minimoitu ja päivät ovat sopivan hidastempoisia, ovat kivutkin paremmin hallittavissa. Hui kun kuulostan vanhalta! :D Tuo äskeinen lause kuulosti omaan korvaanikin hirvittävältä, koska hidastempoinen elämä on vastakohta siitä mitä oikeasti haluisin tällä hetkellä, mutta tosiasiat on vain hyväksyttävä. Oman kehon kuunteleminen on taito, jota vielä opettelen, mutta joka on erityisen tärkeä osa kivuttomampaa elämää.

En tiedä johtuuko se siitä että olen kasvanut koko ikäni pienessä pitäjässä vai halusta löytää rauha, mutta kotona maalla olo on tuntunut erittäin hyvältä. Turussa olo oli alkukesästä yksinäinen ja stressaantunut, mutta Keski-Suomessa olo oli hieman levollisempi ja pystyin keskittymään muuhunkin kuin tulevasta murehtimiseen. Parhaiden ystävien, perheen ja luonnon läheisyys tekivät hyvää mielenterveydelle, joka ei tällä hetkellä tunnu enää olevan niin huonossa jamassa kuin se oli vielä pari kuukautta sitten. Olen tehnyt töitä ja kouluhommia niin monta vuotta tukka putkella että tänä kesänä sairastumisen ja sairausloman aiheuttama pysähdys tekivät tästä kesästä varsin erilaisen. Kyllähän totta kai paljon mielummin olisin valinnut tilanteen, jossa olen terve ja olisin pystynyt työskentelemään ja tienaamaan rahaa syksyä varten, mutta kun asiat menivät niin kuin menivät, ei sitä auta voivotella liikaa. On pakko yrittää etsiä positiivia puolia. 

Tästä kesästä jäikin käteen paljon positiivisia muistoja. Minulla oli mahdollisuus ensimmäisen kerran kahteen vuoteen viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa ilman ainaista kiirettä. Yhden ystävän kanssa puhuimmekin että sairaslomani oli onni onnettomuudessa. Kerkesin myös viettää monta päivää poikaystäväni perheen mökillä, joka on aivan ihana paikka. Vierailimme myös yhtenä päivänä poikaystäväni mummon ja papan mökillä, jonka aivan vieressä oli upea "taikajoki". Näin myös ensimmäisen kerran eläissäni aivan kokonaisen sateenkaaren, eli sen molemmat päät. Tuo joki olikin yksi kauneimmista paikoista joissa olen ikinä ollut, ja muisto jää mieleen yhtenä kesän hienoimmista. 

Tässä kuva siitä sateenkaaresta. Yritin ottaa panoraamakuvaa liikkuvassa veneessä, joten koko kuva on hieman vänkyrä. Pahoittelut muutenkin kuvien huonosta laadusta, kuvat on otettu puhelimen kameralla.

Myös pienet rauhalliset hetket jäivät mieleen tästä kesästä. Vanhempieni luona ollessa kävin joka aamu hakemassa vadelmia ja muita marjoja suoraan puskasta aamupalalle. Joinakin päivinä oli voimia lähteä lenkille. Saunoin myös lähes kyllästymiseen asti ja luin iltaisin hyviä kirjoja. Edelleen monet päivät menivät suurimmaksi osaksi kipujen kanssa kamppailuun ja murehtimiseen, mutta se on varmaa että hyvistä kivuttomammista päivistä osasin nauttia! Olo on aina vähemmän kipuisena jännän euforinen ja energinen. Tuntuu että kaikki on mahdollista ja kaikesta selvitään. Oma virheeni näinä päivinä onkin, että yritän tehdä liikaa kaikkea. Olenkin yrittänyt pikkuhiljaa opetella, että hyvinäkin päivinä pitää osata ottaa rauhallisesti ja hillitä itseään, koska liika fyysinen tekeminen kostautuu lähes aina. Jos tulee kivuton hetki, onkin mukavaa vain sulkea silmät, maata paikoillaan hetki ja tunnustella miltä se tuntuu. Se on mielenkiintoista, että oma kehoni on niin tottunut kipuun, että se, ettei tunne mitään/ei tunne kipua välittyy mielihyvänä. Kommentoikaa dystonikot tai muut kroonisen kivun kanssa kamppailevat onko teillä samoja tuntemuksia asiasta. 

Aamupalaksi vitamiinipommi. Tällaisesta aamupalasta voi nauttia valitettavasti vain kesäisin, kun marjat ovat tuoreita ja parhaimmillaan.

Nyt olen kuitenkin palannut Keski-Suomesta Turkuun, ja jälleen kerran stressi iski hurjana päälle. En kuitenkaan usko että se johtui ainoastaan takaisin kaupunkiin palaamisesta, sillä yliopiston kurssi-ilmoittautumiset pääsivät taas hieman yllättämään. Olen koko kesän vältellyt kaikkea opiskeluun liittyvää. Sen ajattelemista, siitä puhumista, tai sen tekemistä, eli itse opiskelua. Toisaalta niin oli näin jälkikäteen hyväkin tehdä, sillä pystyin näin vähentämään stressiä ja rauhoittumaan. Toisaalta kuitenkin opiskelemattomuus johti siihen että en avannut kesän aikana espanjan oppikirjoja kertaakaan, ja sivuainepääsykoe on kahden viikon päästä. Voi siis olla, että tavoite espanjan kielestä sivuaineena jää haaveeksi. Muutenkin suunnitelmani opintojen suhteen ovat hyvin avoinna ja sekalaisia, mikä on hieman huonompi juttu kun ensi vuonna olisi suunnitelmissa kirjoittaa jo kandi. 

Huomenna menenkin juttelemaan opintoneuvojan kanssa suunnitelmistani. Tai suunnitelmien puutteestani. Haluna olisi löytää uusi kipinä opinnoille. Englanti pääaineena ei ole enää pitkään aikaan tuntunut oikealta ratkaisulta minulle, mutta olen liian jääräpäinen että haluaisin jättää mitään kesken. Jos keskeyttäminen ei siis ole vaihtoehto, minun täytyisi löytää uutta puhtia opiskeluihini. Olen opiskellut psykologiaa nyt puolitoista vuotta sivuaineena, ja sitä opiskelisin mielelläni vaikka pääaineena. En kuitenkaan jaksa tässä terveydentilassa kirjoittaa mahdollista kandia ja opiskella psykologian pääsykokeisiin, joten hakusessa olisi löytää itselle mieluinen ala, joissa oma pääaine-sivuaine yhdistelmä voisi toimia. Uskon että oman toiveammatin löytäminen auttaisi saamaan lisää motivaatiota opiskella ja kirjoittaa kandia. 

Menen myös huomenna käymään yliopiston esteettömyysneuvojan luona. Tarkoitus olisi keskustella siitä, miten saisin opiskelut hoidettua tämän terveydentilan kanssa. Tämän hetken tavoite on tietenkin saada kandi valmiiksi tämän vuoden aikana ja edetä opinnoissa normaalilla vauhdilla, mutta tiedän että voin joutua muuttamaan suunnitelmiani. En myöskään oikein pysty kirjoittamaan kynällä paperille muutamaa lausetta pidempiä tekstejä enää, joten täytyy neuvotella mahdollisuudesta saada kirjoittaa tentit ja muutkin työt koneella. Suurin huoli on kuitenkin ehkä se, miten saan opinnot sujumaan jos olo huononee esim. piikityksien jälkeen ja poissaoloja kerääntyy. Kaikki tämä jännittää ja lisää hermostuneisuuttani opintojen suorittamisen suhteen, mutta täytyy vain uskoa että kaikki järjestyy.   

Yritän ammentaa kesän hyvistä hetkistä voimaa tuleville kuukausille, ja yrittää olla lannistumatta. Tai olisi ehkä realistisempaa sanoa, että lannistuttuani yritän taas nousta uudelleen ylös. Seuraavat pari viikkoa menevät lääkäreissä ja fysioterapiassa ramppaamiseen ja ehkä myös epätoivoisesti espanjan sivuainekokeeseen päntätessä. Fysioterapiassa olen siis käynyt yhden kerran, voin kertoa siitä lisää myöhemmin kun tiedän miten se on itselleni toiminut. Botuliinipiikitys on varattu reilun kahden viikon päähän, tällä kertaa 200 yksikön annoksella. Toiveissa olisi saada apua kokoajan kipeämpiin ja kireämpiin purenta- ja kasvolihaksiin, sekä muihin vanhoihin ongelma-alueisiin. Toiveissa olisi myös piikityksestä nopeasti toipuminen, sillä osa luennoista alkaa jo neljä päivää piikityksen jälkeen. 

Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti en tylsistyttänyt teitä hengiltä. Kommentteja olisi mukava lukea jos joku niitä kirjoittamaan intoutuu. Niitä saa myös lähetellä sähköpostiini pihla_94@hotmail.com jos ei tänne uskalla :) Hyvää kesän loppua kaikille! 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

I spent most of July and the first week of August in Central Finland, where my family and most of my friends live. It was nice to finally spend more time there without the need to rush to work or to school. I mostly spent my days just trying to relax and take it easy. I also spent a lot of time with my family and I was also able to see my friends. In my apartment, in Turku, I mostly just felt really stressed out and unhappy. I was constantly worrying about everything and felt quite alone. In Central Finland, when I was visiting my parents in the countryside, I finally was able to feel more relaxed and happy. Of course I was sad that I wasn’t able to do much because of the pain, but it was still nice to just slow down and enjoy the simple things in life like nature, silence, good food and good books. So, it was definitely nice to be there for as long as three weeks in a row, and now I feel maybe a little bit better mentally as well.

I’ve been trying my best to focus on the good things in my life, since there are still plenty of things to appreciate and be happy about even though my health situation isn’t that optimal. This summer, although how different and sad it was in one way, has also left me with some good memories. Like I said, I was able to spend a longer period in my former hometown and see the people most dear to me. I also spend many days in my boyfriend’s family's summer cottage, which is such a beautiful place. We also visited his grandparent’s cottage, which has a little gorgeous lake right next to it. We went rowing there, and I can say it was one of the most beautiful places I’ve ever been to (check out pictures above). This summer I also had plenty of time to relax, think, meditate and really get in touch with myself again. I haven’t had time for that in many years, since studying, working and working out have pretty much taken up all of my time. I was able to read good books, enjoy nature, and go to sauna almost every day.

Many days I felt hopeless as well. I can’t lie, although I had some good days in the summer, most days were still full of pain, tears and hopelessness. But when I had a good day with less pain, I surely knew how to enjoy. I don’t know is it just me and my crazy Dystonia brain, but when I feel less pain or no pain at all, I feel really euphoric. Feeling less pain or close to no pain at all translates in my brain as pleasure. In those kind of days I feel like I can do anything and that everything will be alright. I still have to control myself and not do too much, since that will definitely get me in pain again. It’s so hard sometimes to restrain myself from doing too much physical activity or doing it with too high intensity, when all I wanna do is to do everything! :D But I just gotta be patient, and maybe someday I can again do those things that I desire.

So, I’m back again in Turku, and my university studies start in about three weeks. I’m again feeling quite stressed out, but I try to get things done as best as I can and maybe it’ll all go smoothly. Luckily I had the time to relax and take a long break from studying this summer, so maybe that’ll help me survive through this semester ahead. I’m getting my second injection of Botox in two weeks. I hope I’ll get more relief from it than the last time, since this time the dosage is doubled (200 IU). Also, I hope that I won’t feel as terrible after the injections as I did last time, since some of my lectures start just four days after the appointment. I’m “Prepared for the worst, but still praying for the best”. That’s all I can do.

If you feel like commenting on anything here in my blog or sending a private message to my email pihla_94@hotmail.com, you are more than welcome to do so :) I wish you all a very happy end of summer!